Lujabetoni on ensimmäinen yritys Suomessa, joka tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden ostaa CO2-kompensoitua eli hiilineutraalia valmisbetonia. Kompensointi suoritetaan sertifioiduilla päästövähennyksillä ja se lisää valmisbetonin hintaa noin 5 %. Kompensaatio voidaan tehdä kaikille Lujabetonin myymille valmisbetonilaaduille.

  

– Lujabetoni haluaa kaikin keinoin pienentää hiilijalanjälkeään. Olemme muun muassa olleet mukana tutkimassa yhdessä Oulun yliopiston kanssa mahdollisuuksia käyttää sementin korvaajana teollisuuden sivuvirroista tehtyjä geopolymeereja sekä kehittäneet paljon omaa energiatehokkuuttamme pitkäjänteisellä työllä. Betoniteollisuus on myös haastanut suomalaisen sementtiteollisuuden tekemään kaikkensa pienentääkseen sementin valmistuksesta syntyviä hiilidioksidipäästöjä. Toistaiseksi hiilidioksidipäästöjen merkittävään vähentämiseen ei ole kuitenkaan löytynyt nopeita läpimurtoratkaisuja, joten päästökompensointi on tällä hetkellä ainoa nopea tapa tarjota asiakkaillemme hiilineutraalia valmisbetonia, kertoo Lujabetonin toimitusjohtaja Mikko Isotalo.

 

Yhteistyökumppaniksi päästökompensaatiossa valikoitui Nordic Offset Oy.

 

Lujabetoni on johtava betoniteollisuusyritys Suomessa ja se toimii kaikilla merkittävillä betonirakentamisen sektoreilla. Pääasiakasryhmiimme kuuluvat asuntoja, toimitiloja ja infrastruktuuria rakentavat alan toimijat: rakennusliikkeet, rakennuttajat sekä erikoisrakentajat kuten betonointi- ja paalutusurakoitsijat. Toimitamme valmisbetonia, elementtejä ja betonituotteita yhteensä 31 tehtaalta. Lujabetoni toimii myös Ruotsin ja Venäjän markkinoilla tytär- ja osakkuusyhtiöidensä kautta. www.lujabetoni.fifacebook.com/lujabetoni

Luja on kolmannen polven perheyritys ja yksi Suomen suurimmista rakennusalan konserneista. Yritys on toiminut alalla yli 60 vuotta. Luja-yhtiöihin kuuluvat Lujatalo Oy, Lujabetoni Oy ja Fescon Oy. Konsernin liikevaihto on yli 500 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 1350 työntekijää 27 paikkakunnalla. Lujalla on Suomen lisäksi toimintaa myös Ruotsissa ja Venäjällä. www.luja.fi, facebook.com/luja-yhtiot